Räätälöityä ohjausta ja tukea lapsen tarpeiden mukaan

Hoidamme haasteelliset lastensuojelutilanteet – vaikka keskellä yötä kiireellisenä sijoituksena, jos kriisitilanne niin vaatii. Yleensä kuitenkin sijoitus toteutetaan suunnitelmallisesti, jolloin lapsi ja hänen perheensä saavat tutustua Varatien aikuisiin ja tiloihin etukäteen. Kiinteä ja toimiva yhteistyö perheen kanssa on meille ensiarvoisen tärkeää: sijoitus pyritään aina hoitamaan mahdollisimman hyvässä yhteistyössä lapsen perheen kanssa

Tukea koulutielle. Moni Varatielle sijoitetuista lapsista tarvitsee erityistukea koulunkäyntiinsä. Erityisopettaja ja ohjaajat tekevät tiivistä yhteistyötä ja varmistavat näin lapsen etenevän opinnoissaan peruskoulun päästötodistukseen asti.

Neuropsykiatrista valmennusta tarvitseville. Osalla lapsista on vakavia neuropsykiatrisia tai psykiatrisia ongelmia ja käytöshäiriöitä. Terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisista koostuvaan ohjaajajoukkoomme kuuluu useita perhetyön erityisosaajia ja neuropsykiatrisia valmentajia; heidän tarjoamansa tuki edistää lapsen eheytymistä ja kuntoutumista.

Viikkotapaamisissa yksilöllinen neuropsykiatrinen valmennus auttaa kaikkia oman toimintansa ohjaamisen kanssa painiskelevia lapsia, mutta erityisesti siitä hyötyvät neuropsykiatrisesti oireilevat asperger-, autismikirjo- ja ADHD-lapset. Tarvittaessa valmennusta saavat myös itsenäistyneet nuoret sekä lapsen perheenjäsenet.

Oma huone ja ohjaaja. Varatiellä kaikki lapset saavat oman, tilavan huoneen sekä kaksi asioitaan hoitavaa OmaPerhe-ohjaajaa. Laitokseen sijoitettavaa lasta ei kuitenkaan eroteta läheisistään, vaan kotilomat voidaan käynnistää noin kahden viikon kuluttua sijoituksen alkamisesta, mikäli se on lapsen edun mukaista. Työskentelemme yhdessä perheen kanssa lapsen hyväksi.

Lempeästi kasvattaen. Varatiellä ei rangaista automaattisesti negatiivisesta käyttäytymisestä, vaan lasta ohjataan ja motivoidaan kohti toivottua käytöstä. Keskustelemme ja nautimme pienistäkin edistysaskelista. Työntekijämme eivät silti kaveeraa lasten kanssa, vaan heillä on selkeä aikuisen kasvattajan rooli. 

Monipuolinen vapaa-aika osana hyvää arkea

Yhdessä ja yksilöllisesti, aina lapsen ehdoilla. Varatiellä vapaa-aikaa vietetään osana kuntouttavaa ja rentouttavaa hoitokokonaisuutta. Lapsen kunnon salliessa etsimme hänelle mielekkään harrastuksen yksikön ulkopuolelta. Taataksemme kaikille lapsille mahdollisuuden osallistua harrastetoimintaan, järjestämme myös itse erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja: moottoriurheilua, biljardia, käsitöitä, kuntosalitreeniä, bänditoimintaa, ilmakiekkoa sekä tarina- ja tunneilmaisun ryhmiä.

Leiritoimintaa järjestetään sekä osastoittain että pienemmille ryhmille. Leirien sisältö ja kesto (yleensä muutama päivä) määräytyy osallistuvien lasten kunnon ja tarpeiden mukaan. Pääsääntöisesti leireille osallistuu muutama lapsi kerrallaan.