Varatiellä lasta ei eroteta perheestään 'laitokseen kiinnittymisen takia', vaan aktiivinen OmaPerhe-työ käynnistyy heti, kun sijoitusta aletaan suunnitella. Uskomme, että sijoitus ja lapsen kuntoutuminen lähtevät käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla, kun perheen asiantuntijuus ja voimavarat saadaan välittömästi käyttöön lapsen hyväksi.
Vuoroin vieraissa. Teemme tiivistä yhteistyötä lapsen perheen ja muiden läheisten kanssa. OmaPerhe-ohjaajamme ovat säännöllisesti yhteydessä vanhempiin, sillä perhetyön tarkoituksena on saada kaikki työskentelemään yhteisen päämäärän eli lapsen edun eteen.
Yhteisiä tapahtumia ja tutustumiskäyntejä. Virallisten palaverien lisäksi järjestämme vanhemmille ja muille läheisille toimintapainotteisia lähimmäispäiviä vähintään kahdesti vuodessa. Tapahtumien sisältö vaihtelee huvipuistokäynneistä talvitapahtumiin ja mökkeilyyn. OmaPerhe-ohjaajat tekevät myös koti- ja tutustumiskäyntejä lapsen kotiin. Nämä käynnit sovitetaan yleensä kotilomien yhteyteen.
Kotilomia ja vastavisiittejä. Kotilomista sovitaan asiakassuunnitelmassa, ja siitä ei poiketa ilman sosiaalityöntekijän suostumusta. Kotilomien määrä riippuu aina lapsen kunnosta. Lapsi voi myös keskeyttää kotiloman, mikäli se ei suju suunnitellusti. Jos lapsella ei ole mahdollisuutta kotilomiin, vanhemmat voivat vierailla yksikössä ja tarvittaessa yöpyäkin siellä.

