Oman elämän alkuun. Itsenäistyville nuorille Varatie tarjoaa kaksi omaa, osastotiloista erillistä tukiasuntoa. EXIT-ohjelmamme puitteissa nuori voi alkaa turvallisesti totutella itsenäiseen asumiseen jo ennen 18 vuoden ikää. Samalla arvioidaan nuoren tarvitseman sosiaalisen tuen määrä. Jälkihuoltoon voi nuoren suostumuksella kuulua myös perhetyö.
Tai mukavasti osastolla. Varatielle sijoitettu aikuistuva nuori voi myös jatkaa asumista osastolla, mikäli se on hänen kuntonsa ja kuntoutumisensa kannalta parasta. Nämä nuoret saavat jatkuvaa sosiaalista tukea.
Nykyään tarjoamme neuropsykiatrista valmennusta osana jälkihuollon palvelupakettiamme. Valmennus on erityisen hyödyllistä esimerkiksi asperger- ja autistinuorille sekä kaikille sellaisille nuorille, joille oman toiminnan ohjaaminen ja asioiden itsenäinen hoitaminen on haasteellista. Valmennusta annetaan tarvittaessa myös nuoren perheelle.
Kunnat voivat hankkia Varatieltä avohuollon palveluina esimerkiksi jälkihuoltoa tai tukihenkilötoimintaa yli 21-vuotiaille asiakkailleen.

